Uutinen 11.12.2023 klo 16.07
© Kuva: K8 / Unsplash.
Suomessa on jo otettu askelia luontokadon torjumiseksi, mutta luonnon monimuotoisuus heikkenee edelleen. Monimuotoisuuden heikkeneminen näkyy eliölajistoissa ja elinympäristöjen toiminnallisuuden muuttumisessa. Tämä huolestuttava kehitys uhkaa ihmisten hyvinvoinnille välttämättömiä palveluita, kuten ravintokasvien pölytystä, hiilensidontaa, tulvasuojelua sekä polttoaineiden, kuitujen ja lääkkeiden tuotantoa.Tarvitsemme yhä kunnianhimoisempia toimia, jos haluamme pysäyttää luontokadon etenemisen. Mikä sitten hidastaa kunnianhimoisemman biodiversiteettipolitiikan toteuttamista, ja miten saamme purettua sen tiellä olevat hidasteet?
Osana EU:n Horizon Europe rahoittamaa Connecting biodiversity knowledge and decision-making - BioAgora -hanketta, jota Suomen ympäristökeskus koordinoi, toteutettiin Euroopan laajuinen analyysi tekijöistä, jotka vaikeuttavat tai hidastavat EU:n biodiversiteettistrategian toimeenpanoa ja tavoitteiden saavuttamista. Tutkimuksessa haastateltiin 15 kansallista tai EU:n asiantuntijaa ja tehtiin laaja-alainen kirjallisuuskatsaus. Analyysissa tunnistettiin kahdeksan keskeistä haastetta ja niiden välisiä kytköksiä, jotka vaikeuttavat eurooppalaisen biodiversiteettistrategian tehokasta toimeenpanoa.
Kuva 1. Keskeiset haasteet, jotka vaikeuttavat eurooppalaisen biodiversiteettistrategian tehokasta toimeenpanoa. Paksumpi nuoli kuvaa vahvempaa kytköstä.
Keskeisimmiksi haasteiksi tunnistettiin: 1) eri politiikkatoimien ja -tavoitteiden yhteensovittaminen, 2) riittävä rahoitus ja 3) EU:n strategisten tavoitteiden ja direktiivien sisällyttämiseen jäsenvaltioiden kansallisiin ja alueellisiin lakeihin ja määräyksiin. Käytettyjen suojelumenetelmien tehottomuus ja järjestelmällisen suojelusuunnittelun puute koettiin myös haasteiksi, jotka johtuvat usein paikallisista olosuhteista, kulttuurisista normeista tai sosio-taloudellisista tekijöistä. Epäoikeudenmukainen vallan keskittyminen muutamille toimijalle nousi myös yhdeksi haasteeksi. Tiedon saatavuus ja sen tehokas hyödyntäminen osana päätöksentekoa koettiin yhdeksi tärkeäksi tekijäksi, jolla on myös vaikutusta muihin haastekategorioihin.
Selvittääksemme, kokevatko suomalaiset toimijat, että samat haasteet vaikuttavat biodiversiteettistrategian tavoitteiden saavuttamiseen myös Suomessa, haastattelimme yhdeksää asiantuntijaa Suomen ympäristökeskuksesta, ympäristöministeriöstä sekä Metsähallituksesta.
Suomessa tarvitaan lisää kunnianhimoa ja johdonmukaisuutta
Monimuotoisuutta edistetään strategioilla ja ohjelmilla, mutta niiden puutteena on ollut riittämätön kunnianhimo. ”Meillä on paljon toimintaa pikkuisen paremmaksi viilaavia tavoitteita, mutta kunnianhimo luonnon turvaamisessa pitäisi saada aivan uudelle tasolle. Viilaamisesta on päästävä näkyvää muutosta aikaansaavaan rakentavaan otteeseen. Meidän on ajateltava esimerkiksi talouskäytössä olevien alueiden luonnonhoitoa uudella tavalla. Esimerkiksi jaksollisessa metsätaloudessa tulisi voida jättää säästöpuuta monikertainen määrä ja kiertoaikaa pidentää useampi vuosikymmen”, sanoo Metsähallituksen Luontopalvelujen luonnonsuojelun johtava asiantuntija Tuula Kurikka.
Toinen merkittävä haaste Suomessa, kuten kansainvälisestikin, on että luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvia toimia tehdään laajasti monilla eri toimialoilla, kuten luonnonvarojen käytössä ja maankäyttösektorilla ilman keskinäistä koordinaatiota. Strategioiden erillään valmistelu johtaa niiden ristiriitaisuuteen.
“Biodiversiteettistrategian ja monien muiden strategioiden tavoitteiden ristiriidat ovat jopa niin suuria, että tiettyjen tavoitteiden saavuttaminen tarkoittaisi toisten tavoitteiden mitätöintiä”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen yksikönjohtaja Aino Juslén.
Esimerkiksi uutena kiireellisenä haasteena on uusiutuvaa energiaa edistävän politiikan luontohaittojen minimointi. Minimointia voitaisiin tehdä esimerkiksi sijoittamalla aurinkovoimaa jo asfaltoiduille alueille tai sijoittamalla ennallistettavia niittyjä tuulivoimapuistoihin.
Ylipäänsä eri tavoitteet yhteensovittavalle työlle olisi kysyntää. ”On tärkeää, että luontokadon pysäyttäminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen kytketään toisiinsa”, sanoo Kurikka.
Kuva 2. Uusiutuvan energian luontohaittoja voidaan minimoida esimerkiksi sijoittamalla aurinkovoimaa jo asfaltoiduille alueille. © Kuva: Angie Warren / Unsplash.
Tehokkuus suojelussa edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua ja rahoitusta
Kuten Euroopassa myös Suomessa julkisen rahoituksen rajallisuus ja sen epäjohdonmukaisuus estävät riittävän kokonaisvaltaisella tavalla vaikuttavan biodiversiteetin suojelun. Vaikka Suomessa luonnonsuojelun rahoitusta on kasvatettu viime vuosina, tulisi rahoituksen olla moninkertainen nykyiseen verrattuna. Samanaikaisesti rahoitus ei suuntaudu parhaisiin mahdollisiin kohteisiin, ja ympäristölle haitalliset tuet heikentävät ympäristön tilaa. Esimerkiksi yritysten mukaan saaminen muutoksen toteuttamiseen vaatii päätöksentekijöiltä taloudellisia kannustimia yrityksille ja haitallisten tukien poistamista.
Luonnonsuojelun rahoitus on epävarmaa ja epäjatkuvaa muun muassa politiikan lyhytjänteisyyden vuoksi. ”Luonnon monimuotoisuuden suojelu vaatii jatkuvaa sitoutumista. Luontoon tehtävät investoinnit ovat panostuksia pitkän tähtäimen tulevaisuuden turvaamiseen, eikä poukkoileva luonnonsuojelun ja ennallistamisen rahoitus heijasta pitkän tähtäimen sitoutumista. Johdonmukaisuus, jatkuvuus yli hallituskausien ja olemassa olevan tiedon ja osaamisen kartuttaminen ja hyödyntäminen ovat vaikuttavan toiminnan kannalta välttämättömiä”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija Aija Kukkala. Politiikan lyhytjänteisyys estää myös kauaskantoisten päätösten ja suunnitelmien tekemisen.
Suomesta puuttuu myös yhteinen tahtotila asioiden eteenpäin viemiseksi. Taustalla on muun muassa sidosryhmien erilaiset, ristiriitaiset intressit ja pelko kustannusvaikutuksista sekä tiedon puute biodiversiteetin merkityksestä tai keinoista suojella sitä.
Ratkaisuna haasteisiin olisi muun muassa haitallisten käytäntöjen tunnistaminen, jo toteutettujen toimien vaikuttavuuden seuraaminen kattavammin ja monimuotoisuutta suojelevien toimien kustannushyötyjen tekeminen näkyväksi. Vaikuttavuudesta ja kustannuksista kertovat luvut voisivat motivoida päättäjiä uusiin toimiin.
Suojelun haasteena vahvat metsänhoidon piirteet ja laaja yksityisomistajuus
Kuten muilla Euroopan mailla, on Suomella omat kulttuuriset ja sosio-taloudelliset erityispiirteet, jotka vaikeuttavat päätöksentekoa luontokadon pysäyttämiseksi. Ensimmäinen näistä on Suomen metsätalouden historiasta ja kestävän metsätalouden periaatteista, jotka luotiin 1900-luvun alussa. Suomeen luotiin tiukat, lainsäädäntöön perustuvat metsänhoito, -hakkuu ja -uudistusvelvoitteet, jotka sitoivat kaikkia metsänomistajia mm. noudattamaan päätehakkuukiertomallia. Metsien kasvattaminen erirakenteisena oli lain mukaan kielletty. Tämän seurauksena metsien uudistaminen avohakkuilla on edelleen vakiintunut malli suomalaisessa metsätaloudessa myös metsälain uudistamisen jälkeen. Tällaisia voimakkaita instituutioita on vaikea muuttaa.
“Suomessa luonnonsuojelun toteutustapoihin vaikuttaa metsätalousmaan laaja ja pirstoutunut yksityisomistus. Suomen metsistä noin 60 prosenttia on yksityisomistuksessa, ja metsänomistajia on yli puoli miljoonaa”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Ari-Pekka Auvinen. Yksityisomistajuus vuorostaan on Suomessa johtanut vapaaehtoisuuteen perustuvaan suojelupolitiikkaan. “Pelkkä vapaaehtoisuus ei aina toimi monimuotoisuuden suojelussa. Vähintään kannustimien tulee olla nykyistä vahvempia”, sanoo Auvinen.
Vaikuttava vapaaehtoisuuteen perustuva suojelu edellyttää suojeltavien kohteiden muodostaman kokonaisuuden suunnittelua ja koordinointia, mutta toimijoiden runsaus ja toimien koordinointi esimerkiksi yli tilarajojen on vaativaa. Yksi ratkaisu tähän on aluesuunnittelu. Suomella olisi hyvät tiedolliset edellytykset järjestelmälliseen biodiversiteettiä suojelevaan aluesuunnitteluun, sillä Suomessa on aiheesta huipputason tutkimusta ja menetelmällistä osaamista, kuten Zonation. Käytännössä biodiversiteettiä suojelevan aluesuunnitelun toteuttaminen on haastavaa. ”Koska iso osa maasta on yksityisomistuksessa, aluesuunnittelua ei usein päästä kunnolla tekemään. Sen sijaan suojellaan, mitä voidaan, tarjonnan mukaan. Todellisuudessa luontokadon pysäyttäminen vaatii kokonaisvaltaista aluesuunnittelua”, toteaa Auvinen.
Kuva 3. Velvoite uudistaa metsää avohakkuilla on jo poistettu, mutta se on edelleen vakiintunut malli suomalaisessa metsätaloudessa. © Kuva: Greenpeace Suomi / Unsplash.
Etenkin suojelualueiden ulkopuoliset alueet aiheuttavat huolta. ”Mehän nimenomaan tiedämme, että biodiversiteetti heikkenee muualla kuin suojelualueilla, joten yksityismaiden luonnontilan seurantaa olisi kehitettävä ja alueet tulisi liittää nykyistä tiiviimmin osaksi suojelusuunnittelua”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Petteri Vihervaara.
Vapaaehtoisuudesta johtuviin aluesuunnittelun haasteisiin voitaisiin tarttua esimerkiksi systemaattisella viherrakennesuunnittelulla. “Tällöin esimerkiksi suojelualueiden väliin voidaan suositella jatkuvaa kasvatusta ja METSOn vapaaehtoisuuteen perustuvaa suojelua. Tällaisen viherrakenteen suunnittelua on jo kokeiltu, ja tulokset ovat olleet lupaavia”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen yksikönjohtaja Riikka Paloniemi.
Monimuotoisuustiedon ja osallistumisen mahdollisuudet ja haasteet
Suomessa on tunnistettavissa kaksi kokonaisuutta, joissa Suomi on toisaalta onnistunut hyvin ja toisaalta ei: monimuotoisuustiedon saatavuus ja osallistuminen.
Suomessa tuotetaan paljon laadukasta tietoa, työkaluja ja mittareita monimuotoisuuden huomioimiseksi, ja käynnissä on useita kansallisia sekä kansainvälisiä luontokatoon puuttuvia tutkimushankkeita, joiden tavoitteena on tuottaa uutta tietoa päätöksenteon tueksi tai koota olemassa olevaa tietoa yhteen.
Tällä hetkellä tietoon liittyy kuitenkin puutteita ja sen yhtenäisyys ja saatavuus vaatisi vielä työtä. Tieto on esimerkiksi hajallaan eri paikoissa, eikä suojelualueiden ulkopuolelta ole kattavaa seurantaa. Tarvitsemme myös ruohonjuuritasolla lisää viestintää ja koulutusta. ”Esimerkiksi yhteistyö koulujen kanssa ja avoin viestintä biodiversiteetin tärkeydestä kansalaisille ovat keskeisiä luontokadon pysäyttämisessä”, toteaa Vihervaara. Lisäksi tietopohjaa voitaisiin vahvistaa entisestään panostamalla eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön ja hyödyntämällä monenlaista osaamista ekologian, taloustieteen ja yhteiskuntatieteen saralta.
Ennen kaikkea tulisi jo olemassa olevaa tietoa viedä käytäntöön. ”Tietopuutteittahan tulee aina olemaan. Tärkeää kuitenkin olisi, että yksittäisten tietoaineksien puuttuminen ei johtaisi toimimattomuuteen, sillä meillä on riittävästi tietoa kunnianhimoisen biodiversiteettipolitiikan toteuttamiseksi”, sanoo ympäristöministeriön ympäristöneuvos Olli Ojala.
Myös sidosryhmien osallistamisessa Suomi on onnistunut, mutta siihenkin liittyvät omat haasteensa. ”Suomessa on hyvät prosessit osallistamiseen, sillä sidosryhmät ovat aktiivisesti mukana keskusteluissa, ja he saavat näkökulmansa kuuluviin”, kertoo Ojala ja jatkaa, ”Ongelma ei ole siis siinä, etteikö olisi kiinnostusta ja keskustelua, vaan siinä, että tarvittavia toimia ei saada aikaan. Osin toimet ovat epäjohdonmukaisia ja ristiriidassa keskenään.” Lisäksi nykyistä osallistumista voidaan kritisoida siitä, että vain tietyt äänet pääsevät kuuluviin. ”Meidän tulisi kiinnittää huomiota siihen, että eri asemista ja taustoista tulevat ihmiset tulevat myös kuulluiksi”, toteaa ympäristöministeriön erityisasiantuntija Outi Ala-Honkola.
Helmi, METSO ja VELMU hyvinä esimerkkeinä monimuotoisuuden suojelusta
Suomessa on jo otettu tärkeitä askeleita biodiversiteetin suojelemiseksi. Viime vuosina rahoitusta on kasvatettu, ja vapaaehtoisuuteen perustuvat ohjelmat, kuten elinympäristöjen kunnostamista edistävä Helmi ja metsäluonnon monimuotoisuutta turvaava METSO, ovat saaneet yhä laajempaa tukea ja hyväksyntää ja niiden toimeenpano etenee. Lisäksi biodiversiteettiin liittyvää tietoa jaetaan yhä avoimemmin ja laajemmin, ja tietoa hyödynnetään päätöksenteossa esimerkiksi osana Helmi- ja METSO-ohjelmien suunnittelua ja toteuttamista.
“Myös esimerkiksi VELMU, eli vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma, on tuottanut arvokasta tietoa vedenalaisesta meriluonnosta merialuesuunnittelun tarpeisiin, mikä auttaa ohjaamaan alueiden käyttöä niin, että haitalliset vaikutukset minimoidaan”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Elina Virtanen.
Suomen metsistä noin 60 prosenttia on yksityisomistuksessa. © Kuva: Paul Raillard / Unsplash.
Tarvitsemme systemaattista muutosta ja läpileikkaavia toimia
Selvää kuitenkin on, että tarvitsemme nopeasti lisää toimia luontokadon pysäyttämiseksi Toimien lähtökohtana tulee olla kokonaisvaltainen näkökulma ympäristöhaasteisiin, systeeminen muutos taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin sekä yhteiskunnan läpi leikkaavat toimet, kuten ekosysteemitilinpito. Läpileikkaavien toimien suunnittelua tulevaisuudessa helpottaa esimerkiksi BioAgora-hankkeessa toteutettava tiedepalvelu, joka toimii tieteen ja EU-politiikan rajapinnassa. Ennen kaikkea päättäjien tulisi hyödyntää olemassa olevaa tietoa ja viedä sen avulla Suomea vahvasti kohti muutosta.
“On äärimmäisen tärkeää, että Suomi toteuttaa kunnianhimoisesti kansainvälisesti yhdessä sovittuja suojelutavoitteita, sillä riittävän laaja-alainen, alueellisesti kattava ja kytkeytynyt suojelualueverkosto rakentaa pohjan muiden alueiden kestävälle käytölle. Monimuotoisuuden suojelu tuo meille mahdollisuuksia, sillä terveet ja toimivat ekosysteemit ovat toimintamme edellytys ja hyvinvoinnin pohja”, summaa Juslén.
Uutinen perustuu Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman BioAgora-hankkeen analyysiin sekä suomalaisten asiantuntijoiden haastatteluihin. Uutista varten haastateltiin Suomen ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija Aija Kukkalaa, yksikönjohtaja Aino Juslénia, tutkija Ari-Pekka Auvista, yksikönjohtaja Riikka Paloniemeä, erikoistutkija Elina Virtasta, tutkimusprofessori Petteri Vihervaaraa, Luontopalvelujen luonnonsuojelun johtavaa asiantuntija Tuula Kurikkaa sekä ympäristöministeriön erityisasiantuntija Outi Ala-Honkolaa ja ympäristöneuvos Olli Ojalaa.
Lisää aiheesta
Kiinnostavaa lisälukemista
Yhteystiedot ja lisätietojen antajat
- Yksikönjohtaja Aino Juslén, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, +358 295 252 301
- Yksikönjohtaja Riikka Paloniemi, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, +358 295 251 493
- BioAgora -projektin koordinaattori, ryhmäpäällikkö Kati Vierikko, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, +358 29 525 2084