Mukaan otettavien ruokien ja juomien kulutus näkyy ympäristössämme muoviroskana. © Jaana Sorvari
Muovien aiheuttamat ympäristövaikutukset ja etenkin meriin päätyvä muoviroska ovat globaali ongelma, jota pyritään ratkaisemaan eri keinoin. Näistä keinoista kunnianhimoisimpiin kuuluu EU:n ns. kertakäyttömuovidirektiivi eli SUP-direktiivi, joka rajoittaa eräiden kertakäyttöisten muovituotteiden markkinointia ja kulutusta. Direktiivin artikla 4 velvoittaa jäsenmaita vähentämään kertakäyttöisten muovia sisältävien juomamukien ja ateriapakkausten kulutusta. Kukin maa saa määritellä itse vähentämiskeinot.
Toteuttamiskelpoisimmat keinot
Ympäristöministeriö antoi Suomen ympäristökeskukselle toimeksiannon selvittää, miten kertakäyttöisten muovista valmistettujen juomamukien ja ateriapakkausten kulutusta voitaisiin vähentää.
KUSTO-hankkeeksi nimetyssä työssä tunnistettiin mahdolliset vähentämiskeinot, selvitettiin eri sidosryhmien näkemyksiä niistä, tunnistettiin vaihtoehtoiset tuotteet ja materiaalit sekä arvioitiin lopuksi eri keinojen vaikuttavuutta, vaikutuksia ja toteutettavuutta. Arvioinnin perusteella parhaimmiksi keinoiksi vähentää mainittujen kertakäyttömuovituotteiden kulutusta osoittautuivat:
- myyjään kohdistuva ensisijaisuusvelvoite,
- ekosuunnittelu eli kokonaisympäristövaikutusten ottaminen huomioon tuotteiden suunnittelussa sekä
- valistus.
Ensisijaisuusvelvoite nousi parhaimmaksi vaihtoehdoksi. ”Ensisijaisuus tarkoittaa, että myyjä antaa asiakkaalle pyytämättä tai oletusarvoisesti muun kuin muovisen kertakäyttöastian tai -mukin. Ensisijaisuus ei kuitenkaan ole pakottava. Asiakas voisi pyynnöstä saada halutessaan kertakäyttöisen muovituotteen. Suurimmalle osalle ruoka tai juoma on ostoksen pääasia, ei sen pakkaus tai muki, sanoo tutkija Tero Heinonen Suomen ympäristökeskuksesta.
Tutkittua tietoa tarvitaan lisää
Suomessa ei ole tietoa mukaan otettavien ateriapakkausten tai juomamukien käyttömääristä. Eikä siitä, kuinka paljon muovia niihin käytetään. Nämä tiedot ovat avainasemassa vähentämistoimien vaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Tietoja tarvitaan myös kulutuksen vähenemisen lähtötason määrittelyssä ja sen toteutumisen seurannassa, jota EU jatkossa edellyttää.
Tiedossa ei ole, minkälaisilla tuotteilla kertakäyttöiset muovituotteet käytännössä korvattaisiin. Materiaalivaihtoehtoja on monia ja niistä voidaan valmistaa joko muovittomia kertakäyttötuotteita tai eri materiaaleista (myös muovista) valmistettuja kestotuotteita. Hankkeessa myös koottiin maailmalta useita esimerkkejä erilaisista pantillisten kestotuotteiden järjestelmistä.
”Hankkeen tulosten kannalta suurinta epävarmuutta tuloksiin aiheutti epäselvyys siitä, mitkä kaikki tuotteet ylipäätään kuuluvat 4 artiklan piiriin”, sanoo johtava tutkija Jaana Sorvari Suomen ympäristökeskuksesta.
Elinkaariarviointeja tulisi saada yhtenäistettyä
Raaka-aineiden ohella myös tuotteiden valmistusprosessit ovat erilaisia. Lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnissa aineistona käytettyjen elinkaariarviointien menetelmät, rajaukset ja lähtötiedot vaihtelivat, eivätkä tarkastellut tuotteetkaan olleet täysin samanlaisia. Esimerkiksi se, päätyykö elintarvikepakkaus elinkaarensa päässä materiaali- tai energiahyödyntämiseen, voi vaikuttaa huomattavasti elinkaarianalyysin tuloksiin. Eri elinkaariarviointien tulokset eivät siten ole keskenään suoraan vertailukelpoisia. Nämä seikat aiheuttivat epävarmuutta vaikutusarvioinnin tuloksiin.
”Elinkaariarvioinnit pitäisikin saada yhtenäisiksi, jotta niitä voitaisiin ylipäätään verrata keskenään. Lisäksi niissä pitäisi ottaa huomioon roskaaminen ja tästä aiheutuvat ympäristövaikutukset. Toistaiseksi arvioinneissa ei ole otettu huomioon muoviroskia. Ylipäätään pitäisi pyrkiä systeemitason arviointiin, jolloin mukaan pitäisi ottaa myös ruokahävikki, jonka syntyyn pakkaus myös vaikuttaa”, Sorvari summaa.
Hankkeen tietoja käytetään kansallisen lain valmistelussa, josta on tulossa hallituksen esitys lausunnoille arviolta loppuvuodesta 2021.
Lue lisää
Lisätietoja
- johtava tutkija Jaana Sorvari, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi
- tutkija Tero Heinonen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi