Metsäluonnon pienten ja hiljaisten maailma avautuu tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon voittajateoksessa

Suomen ympäristökeskus ja Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS tiedottavat

Limasieniin kuuluvan kyyhkykiilusen (Lamproderma columbinum) itiöpesäkkeet ovat hyvin pieniä,
läpimitaltaan vain 0,4–1 millimetriä. Kiilusten suvulle on ominaista korea metallinkiiltoinen pintakelmu.© Peter Schirmer

Teos Metsän salainen elämä saa tänään tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Kirja kertoo metsiemme pienistä ja piilottelevista eliöistä ja niistä omintakeisista tavoista, joilla näitä tutkitaan. Palkitun kirjan ovat toimittaneet Suomen ympäristökeskus ja Luonnontieteellisen keskusmuseo LUOMUS ja sen kirjoittamiseen on osallistunut suuri joukko tutkijoita eri tutkimuslaitoksista.

”Palkinto on upea tunnustus ennen kaikkea sille pitkäjänteiselle työlle, jota kymmenet tutkijat tekevät metsäluontomme kartoittamiseksi”, sanoo kirjan toimittaja, vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta.

Tutkijoiden arkinen uurastus ja uskomattomat löydöt esille

Metsän salainen elämä avaa metsäluonnon pintaa syvemmältä, kun keskiössä ovat pienet ja näkymättömät. Joku kärkkyy kyytiä lentävältä hyönteiseltä, toinen jakautuu osiin päästäkseen esteen läpi. Yksi säihkyy kuin jalokivi ja kolmas muistuttaa lähinnä kauraryyniä.

Kirjan sivuilta välittyy kymmenien tutkijoiden aito innostus ja se, kuinka he ovat valmiita laittamaan itsensä peliin: kahlaamaan jääkylmässä virrassa ja valvomaan yökaudet pyydysten äärellä. Palkintona ovat uudet lajilöydöt ja tiedot eliöiden merkillisistä ominaispiirteistä ja elintavoista. Suomalainen metsä näyttäisi olevan vieläkin ihmeellisempi paikka kuin on luultu.

Metsän salainen elämä perustuu Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmaan (PUTTE), jonka avulla on tähän mennessä löydetty lähes 2 000 Suomelle uutta lajia. Näistä noin 550 lajia on ollut tieteelle kokonaan tuntemattomia. Kun metsäekosysteemi ja sen asukkaat tunnetaan kunnolla, metsiä voidaan myös suojella ja käyttää kestävästi.

Ympäristöministeriön rahoittama ohjelma on toteutettu vuosina 2003–2016, ja se on osa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaavaa Metso-ohjelmaa. PUTTE-ohjelman avulla vapaaehtoisia suojelu- ja luonnonhoitotoimia voidaan osataan kohdistaa juuri kaikkein lajirikkaimpiin metsiin.

"PUTTE on ollut toimiva ja tehokas tapa tuottaa tietoa metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun ja maankäytön suunnittelun tueksi. Toivottavasti se saa vielä jatkoa ja jopa laajentuu muihin elinympäristöihin”, sanoo kirjan toimittaja, eläintieteen yksikönjohtaja Aino Juslén Luomuksesta.

Ote kirjasta

”Metsän todellinen olemus piileekin suhteissa: sienten, puiden ja tuhansien muiden eliölajien punomassa vuorovaikutusten verkostossa. Yksi syö sieniä, toinen levittää niitä ja kolmas loisii sienenlevittäjän toukalla. Hajottajia on koko kirjo. Ne käyvät vuorollaan pilkkomaan kuollutta puuta ja kasvinosia – tai edesmenneitä hyönteisiä ja jäniksiä – yhä pienempiin osiin, kunnes jäljelle ei näytä jäävän mitään. Yhteistyö kukoistaa, mutta yhtä lailla kukoistaa häikäilemätön hyväksikäyttö.”
 

Porapistiäisen munanasetin on niin pitkä, että pistiäisnaaras joutuu muniessaan ”seisomaan
varpaillaan”. Kuva Andrea Hallgass.

Lisätietoja

Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus  SYKE
puh. 0295 251585, terhi.ryttari@ymparisto.fi

Eläintieteen yksikön johtaja Aino Juslén, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
puh. 050 3109703, aino.juslen@helsinki.fi

Viestintäasiantuntija Hannele Ahponen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 050 327 5997, etunimi.x.sukunimi@ymparisto.fi
 

Kirjan toimittajat:

Eeva-Liisa Hallanaro, luontoon ja ympäristöön erikoistunut tietokirjailija
eevaliisa.hallanaro@gmail.com / p. 0400 200837

Saija Kuusela, FT, projektipäällikkö ekosysteemipalveluiden yksikössä Suomen ympäristökeskuksessa
saija.kuusela@ymparisto.fi / p. 0295 251 647

Aino Juslén, FT, eläintieteen yksikön johtaja Luonnontieteellisessä keskusmuseossa
aino.juslen@helsinki.fi / p. 050 3109703

Terhi Ryttäri, FM, vanhempi tutkija luontotyyppien suojelun yksikössä Suomen ympäristökeskuksessa
terhi.ryttari@ymparisto.fi / p. 0295 251585
 

Kuvia tiedostusvälineiden käyttöön

• Maahan romahtaneesta rungosta voi löytää monenlaisia lahottajasieniä, kun vain katsoo tarkasti. Jenna Purhonen käy järjestelmällisesti läpi kuusenrunkoa, joka lepää Latokuusikon aarnialueella, Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa. Kuva: Panu Halme.
• Porapistiäisen munanasetin on niin pitkä, että pistiäisnaaras joutuu muniessaan ”seisomaan varpaillaan”. Kuva Andrea Hallgass.
• Sammalikossa ja karikkeessa elävä sammalvaleskorpioni (Neobisium carcinoides) on Suomen yleisimpiä valeskorpionilajeja. Näitä saksiniekkoja saattaa kulkeutua kotiinkin vaikkapa sienikorissa. Kuva: Annika Uddström.
• Tavallinen metsämaa kuhisee punkkeja, mutta eläimet ovat niin pieniä, että ne näkee parhaiten mikroskoopilla. Tämä petopunkki, Veigaia kochi, on runsaan millin mittainen. Sen tunnistaa petopunkiksi vahvoista pihtileuoista ja pitkäksi venähtäneistä eturaajoista. Kuva: Ritva Penttinen.
• Liuskahytykkä on Suomen näyttävimpiä poimuhytyköitä, ja se kelpaa myös ruokapöytään. Liuskahytykän poimuilevia, hytiseviä itiöemiä voi löytää ympäri vuoden, useimmiten lahoavilta lehtipuilta mutta satunnaisesti myös havupuilta. Liuskahytykkä on nahakka-nimisten lahottajasienten loinen. Kuva: Emilia Pippola.
• Limasieniin kuuluvan kyyhkykiilusen (Lamproderma columbinum) itiöpesäkkeet ovat hyvin pieniä, läpimitaltaan vain 0,4–1 millimetriä. Kiilusten suvulle on ominaista korea metallinkiiltoinen pintakelmu. Kuva: Peter Schirmer.
• Seppo Leinosen Putte-piirroskuva.