Yhtenäinen turvekerros suojaa hyvin alla olevaa mineraalimaata happamoitumiselta. © Alexandra Nyman
Happamien sulfaattimaiden turvetuotannossa ohutkin turvekerros suojaa maaperää happamoitumiselta, ja tuotantoalueen muuttaminen kosteikoksi estää happamoitumista tuotannon päättymisen jälkeen. Näihin tuloksiin päädyttiin laajassa Sulfa II-yhteistyöhankkeessa, jossa laadittiin myös opas happamuusriskien kartoittamiseen ja varautumismalli haittojen ennakointiin.
Suomessa on eniten sulfaattimaita koko Euroopassa
Happamia sulfaattimaita esiintyy luonnostaan Suomen rannikkoalueella nk. Litorina-alueella, joka on Itämeren muinaisen vaiheen entistä merenpohjaa. Litorinameren hapettomille pohjille kerrostui pieneliöstön toiminnan tuloksena runsaasti sulfidimuotoista rikkiä. Lisäksi paikoitellen koko Suomen alueella kallioperässä esiintyy mustaliuskejaksoja. Mustaliuskeet ovat hiiltä ja rikkiä sisältäviä kiviä, jotka ovat alun perin syntyneet noin kaksi miljardia vuotta sitten merenpohjaan kerrostuneista liejuista. Maaperän kuivatus esimerkiksi maanviljelyn tai turvetuotannon tarpeisiin voi näillä alueilla aiheuttaa happamia ja metallipitoisia valumavesiä, jotka ovat haitallisia alapuolisen vesistön eliöstölle ja virkistyskäytölle, talousvedelle sekä infrastruktuurille.
Happamuushaittojen ennakointiin uusi varautumismalli
Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa Sulfa II-hankkeessa kehitettiin Suomen ympäristökeskuksen Vedenlaadun ja ravinnekuormituksen mallinnus- ja arviointijärjestelmää, VEMALAa, Siikajoen valuma-alueella. Hankkeen ansiosta VEMALAn avulla voidaan jatkossa ennustaa jokiveden happamuustilanteita ja varautua niihin ennalta esimerkiksi Uljuan altaan säännöstelyä muuttamalla. Ennustetta on mahdollista myöhemmin laajentaa muillekin valuma-alueille.
Uuden oppaan avulla sulfaattimaaselvitykset yhtenäisemmiksi
Hankkeessa julkaistiin opas happamien sulfaattimaiden kartoittamiseen turvetuotantoalueilla. Oppaan kartoitusohjeita voidaan hyödyntää myös muiden maankäyttömuotojen yhteydessä. Jatkossa sen sisältöä päivitetään tunnistus- ja riskinarviointimenetelmien kehittyessä. Oppaan voi ladata hankkeen nettisivuilta. (www.syke.fi/hankkeet/sulfa2).
Happamuuden hallinta turvetuotannossa
Hankkeen tulosten mukaan turvetuotannon aikana muodostuva happamuuskuormitus on melko vähäistä ja sitä lähinnä pienillä alueilla ojareunavyöhykkeissä. Turve on hyvä eristemateriaali ja jo muutaman kymmenen sentin paksuinen yhtenäinen turvekerros suojaa merkittävästi alla olevaa sulfaattimaata hapettumiselta. Happamuusriskit kasvavat turvetuotannon edetessä loppua kohti, kun turvekerros ohenee.
Jo muodostuneiden happamuushaittojen hallinta on hankalaa ja kallista ja happamuushaittojen torjunnassa onkin keskeistä ennaltaehkäistä happamuusriskien muodostuminen.
Tuotannon päättyessä on tärkeää jättää ohut yhtenäinen suojaava turvekerros tuotantosaroille sekä harkita huolella alueen jälkikäyttöä. Alueen kuivattamisesta maanviljelyä varten voi aiheutua happamilla sulfaattimailla merkittävää hapanta vesistökuormitusta. Happamuusriskialueilla suositeltavin turvetuotantoalueen jälkikäyttömuoto onkin vesittäminen kosteikoksi, joka estää maaperän lisähappamoitumisen.
Happamuushaittojen ennakointiin uusi varautumismalli
Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa Sulfa II-hankkeessa kehitettiin Suomen ympäristökeskuksen Vedenlaadun ja ravinnekuormituksen mallinnus- ja arviointijärjestelmää, VEMALAa, Siikajoen valuma-alueella. Hankkeen ansiosta VEMALAn avulla voidaan jatkossa ennustaa jokiveden happamuustilanteita ja varautua niihin ennalta esimerkiksi Uljuan altaan säännöstelyä muuttamalla. Ennustetta on mahdollista myöhemmin laajentaa muillekin valuma-alueille.
Teksti ja lisätietoja:
Projektipäällikkö Mirkka Hadzic, Suomen ympäristökeskus, p. 029 525 1829, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Hankkeen verkkosivut: www.syke.fi/hankkeet/sulfa2
