GOVAQUA-projekti

GOVAQUA-projektista, sen uutisista ja tapahtumista kerrotaan tarkemmin englanninkielisillä verkkosivuilla.

Vesivarojen käyttö ja hallinta ovat kriisiytymässä Euroopassa. Tuhoisat kuivuus- ja tulvatilanteet ovat aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia vahinkoja, ja ongelmien ennustetaan vaikeutuvan ilmaston muuttuessa. Vesiekosysteemejä rasittavat ravinnekuormitus, saastuminen ja vesirakentamisen vaikutukset. Monissa Euroopan maissa veden vähyys on jo pakottanut rajoittamaan veden käyttöä. Samaan aikaan vesihuoltojärjestelmien vuodot hukkaavat lähes neljänneksen niissä virtaavasta vedestä.

Kaikkien näiden ongelmien taustalla vaikuttavat vesivarojen hallinnan haasteet. Teknisten ratkaisujen käyttöönotto ja olemassa olevan lainsäädännön toimeenpano eivät ole edenneet toivotulla tavalla.

Vesivarojen hallinnassa tarvitaan uusia sektorirajat ylittäviä ratkaisuja, jotka sekä parantavat politiikan johdonmukaisuutta ja koordinointia että vettä käyttävien toimialojen ja kansalaisten aktiivista toimijuutta ja yhteistyötä. Vesivarojen arvottamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, kattaen vesivarojen kestävän ja oikeudenmukaisen jaon ja vesioikeudet sekä kestävää ja oikeudenmukaista veden käyttöä tukevat taloudelliset ja rahoitusmekanismit. Monitoimijayhteistyön tulee rakentua vankalle tietopohjalle, jota erilaiset digitaaliset ratkaisut voivat tukea.

Euroopan komission Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoittama GOVAQUA-hanke paneutuu vesivarojen hallinnan haasteiden ratkaisemiseen tunnistamalla ja kehittämällä hyviä käytäntöjä lainsäädännössä ja politiikassa, monitoimijayhteistyössä, taloudellisissa ohjauskeinoissa ja rahoitusmekanismeissa, sekä niitä tukevissa digitaalisissa ratkaisuissa.

GOVAQUA testaa uusia vesivarojen hallinnan lähestymistapoja ja menetelmiä kuudessa kohteessa eri puolilla Eurooppaa Living Lab -metodilla. Kohteet kattavat laajan joukon teemoja kilpailevien vedenkäyttömuotojen yhteensovittamisesta markkinamekanismeihin ja vesistökuormituksen hallintaan, ja vesiluonnon ennallistamisesta kestävään vesivoimaan.

GOVAQUA-projekti kuuluu kolmen Horisontti-projektin muodostamaan hankeklusteriin WaterGovernance2027-hankeklusteriin. Klusterin muut projektit ovat Münchenin Teknillisen yliopiston koordinoima RETOUCH NEXUS -hanke sekä Ranskan International Office of Waterin koordinoima InnWater-hanke.

 

GOVAQUA EU-lippu ja UKRI
Funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the authors only and do not necessarily reflect those of the European Union or European Commission (Horizon Europe). Neither the European Union nor the granting authority can be held responsible for them.
Julkaistu 31.1.2024 klo 16.53, päivitetty 18.10.2024 klo 10.59