Maanviljelijä joutuu päätyönsä ohella kirjaamaan muistiin monenlaista peltoihin ja niiden käyttöön liittyvää tietoa aina viljelykäytännöistä ja lannoituksesta peltojen fosforilukuun. Osa tiedoista raportoidaan eteenpäin yhdelle tai useammalle viranomaiselle, osa jää viljelijän omaan lohkokirjanpitoon – paperille tai tietokoneelle. Yhtenäistä tietokantaa peltojen tilasta ja historiasta ei ole. Tuottajien tekemä työ valuu siten osin hukkaan.
Nykytilan taustalla on monta syytä. Viljelyä koskeva sääntely ja sitä toimeenpaneva viranomaisrakenne on sirpaloitunut monimutkaiseksi palapeliksi, jonka palaset eivät muodosta selkeää kokonaisuutta. Maataloustukia haetaan keväällä Maaseutuvirastosta (Mavi), ja sen jälkeen tukiehtojen noudattamisesta aiheutuu jatkuvaa raportointitarvetta. Lisäksi ympäristöviranomaisia varten kerätään ympäristösäännösten valvontaan liittyviä tietoja, jotka ovat osin päällekkäisiä tukijärjestelmän edellyttämien tietojen kanssa. Kukin viranomainen toimittaa tietenkin vain oman vastuunsa piiriin kuuluvia asioita, eikä kokonaisuus kuulu oikein kenellekään.
Suuri osa viljelijöistä suhtautuu varauksellisesti lohkokohtaisten tietojen luovuttamiseen ja varsinkin niiden pidäkkeettömään viranomaiskäyttöön. Peltojen lohkokohtaisen ravinnetietokannan tiellä on monta huolellisen selvitystyön ja harkinnan paikkaa. Toisaalta yhtenäinen tietokanta avaisi mahdollisuuden turhan byrokratian purkamiselle ja sääntelyn tarkoituksenmukaiselle kohdentamiselle.
Hyvin toteutettu tietokanta voisi taata sen, ettei samaa tietoa tarvitsisi kerätä ja raportoida eteenpäin montaa kertaa. Järjestelmän luomisen yhteydessä tulee myös harkita, mikä tieto ylipäätään on tarpeellista. Ainakin sellainen tieto, joka voi vähentää lupa- ja valvontabyrokratiaa.
Turhan byrokratian vähentymisen lisäksi tällainen digiloikka mahdollistaisi vesiensuojelutoimenpiteiden tarkoituksenmukaisen kohdentamisen, joka sekin voi vähentää viljelijöiden sääntelytaakkaa. Tällä hetkellä sääntelyn edellyttämät vesiensuojelutoimenpiteet kohdistuvat kutakuinkin samansisältöisinä kaikkialle, vaikka tarvetta niiden eriyttämiseen voi olla jopa saman valuma-alueen sisällä. Ympäristötoimien läpinäkyvyys tuo myös imagohyötyjä. Ravinnetietokannan kehittäminen avaisi myös uskottavamman keskustelun siitä, tarvitaanko maatalouden ympäristösääntelyssä todellakin kaikkia nykyisin käytössä olevia ohjauskeinoja vai voitaisiinko normeja purkaa tässäkin asiassa.
Jussi Kauppila on Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija, joka vetää Samassa Vedessä-hankkeen työpakettia Kohti maatalouden ympäristönsuojelun digiloikkaa ja tehokasta hallintaa.
Puh. +358 295 251 270
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Vieraile Samassa Vedessä -hankkeen verkkosivuilla . Sieltä selviää mitä hankkeessa on parhaillaan meneillään.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa